Ilmasto muuttuu ja muuttaa maailmaa — mutta muuttuuko sosiaalityö?

Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaisi lokakuussa 2018 erikoisraporttinsa, jonka viesti on selvä: ilmastouhka on todellinen, se johtuu kiistatta meidän ihmisten toiminnasta ja sen vaikutukset koskettavat meistä jokaista. Ilmastotutkijoiden vakava sanoma on, että jos ilmasto jatkaa lämpenemistään nykyisellä vauhdillaan ja kriittinen 1,5 asteen raja ylittyy vuosisadan puoleen väliin mennessä, kriittisen rajan ylittäminen tulee aiheuttamaan merkittäviä uhkia niin luonnolle kuin ihmisillekin. (IPCC 2018.)

Ilmastotutkijoiden hätähuuto ei voi jäädä sosiaalityöltä kuulematta. Emme voi tieteenalana ”jatkaa katsomista muualle”, kuten Greta Thunberg totesi maailman päättäjien tekevän (Thurnbergin puhe YK:n ilmastokokouksessa syksyllä 2019). On varsin todennäköistä, että ilmastonmuutos johtaa edetessään kilpailuun muun muassa elinkelpoisista maa-alueista, puhtaasta ilmasta ja saastumattomasta vedestä (Harrikari & Rauhala 2019, 132–136). Seurannaisvaikutukset ovat suoraa sosiaalityön työsarkaa; ihmiset ovat pakotettuja siirtymään toimeentulon saamisen perässä elinkelpoisille alueille, josta puolestaan seuraa jännitteitä, konflikteja ja uudenlaisia haasteita. (Besthorn & Meyer 2010; McKinnon 2012; Rechkemmer ym. 2016).

Suomalainen sosiaalityö on voinut kehittyä luonnonkatastrofeilta rauhassa sote:n ja muiden verrattain paikallisten, ja globaalissa kuvassa tarkastellen varsin pienten ongelmien ympärillä. Meillä on toistaiseksi vain yksi katastrofisosiaalityötä käsittelevä väitöstyö (Rapeli 2017), joskin verrattain runsaasti kansainvälisen tason analyyseja sosiaalityön ekososiaalisesta lähestymistavasta (mm. Matthies & Närhi 2017). Vakava ja iso kysymys sosiaalityölle onkin, mitä sosiaalityöllä on annettavaa ilmastotyölle?

Sosiologian moderni klassikko Ulrich Beck kirjoitti jo 1980-luvun lopun teksteissään, miten ympäristökysymykset ylittävät niin valtiolliset kuin sosiaalisetkin rajat kaikkien altistuessa valikoimatta ”savulle”. Beck muistutti kuitenkin myös siitä, miten ilmastonmuutoksesta joutuvat eniten kärsimään köyhimmät ihmiset, jotka muutenkin elävät haavoittuvimmissa tilanteissa. (Beck 1992.) Tämä muistutus, jos jokin, asettaa sosiaalityölle avaintehtävän ilmastomuutoksen tuomien haasteiden ja ongelmien ratkaisemisessa.

Kaikessa synkkyydessään ilmastokriisi avaa sosiaalityölle mahdollisuuden soveltaa juuri sosiaalityölle ominaista muutostyön osaamista (Ranta-Tyrkkö 2017, 132). Sosiaalityön tiedeyhteisössä tulisikin pohtia sitä, missä määrin sosiaalityö tunnustaa itsensä tieteenalaksi, joka kykenee tuottamaan sellaista relevanttia tietoa ja toimintaa, joka auttaa ihmiskuntaa selviytymään ilmastomuutoksen tuomista haasteista ja ohjaamaan globaalia maailmaa kestävämpään suuntaan. Ympäristökriisiin vastaaminen haastaa meitä myös pohtimaan tieteenalamme hallitsevia puhetapoja ja ilmiökategorioita. Riittävätkö, ja jos, niin missä määrin, sosiaalityön tutkimuksen postmodernit ja konstruktionistiset tietoteoreettiset paradigmat tilanteessa, jossa ympäristökysymykset ajankohtaistuvat, vai edellyttäisikö globaali ympäristökriisi tietoparadigman tarkistamista? Ja mitä se tarkoittaisi käytännössä?

Uskoaksemme globaaliin ympäristökriisiin vastaaminen edellyttäisi ainakin kolmea tieteenalan sisäistä muutosta:

1) Tutkimuksen temaattinen fokus tulisi kääntää näkyvämmin paikallisista ja kansallisista sosiaalisista ongelmista ylirajaisiin, globaalisti monikeskuksisiin ja maailmalta nopeasti välittyviin ”glokaaleihin” ongelmiin,

2) Tutkimuksen tietoteoreettista painopistettä tulisi siirtää kohti realistista agendaa, joka voisi tarjota nykyistä kokonaisvaltaisemman ja vastuullisemman perustan luonnon ja ihmisen toiminnan väliseen dynamiikkaan sekä sen ekologisiin reunaehtoihin, sekä

3) Siirtymän reaktiivisuudesta proaktiivisuuteen; sosiaalityö tunnustaisi olevansa, vaikkapa taloustietelijöiden tavoin, tieteenala, jolla on paljon annettavaa muille tieteenaloille ja maailmalle.

Ilmasto muuttuu ja muuttaa maailmaamme. Kysymys kuuluu: muuttuuko sosiaalityö?

Kirjoittajat

  • Professori Timo Harrikari, Lapin yliopisto
  • Yliopistonlehtori, VTT Harry Lunabba, Helsingin yliopisto/SSKH
  • Tutkijatohtori, YTT Maija Mänttäri-van der Kuip, Jyväskylän yliopisto

Kirjallisuus

  • Beck, U. (1992) Risk Society. Towards New Modernity. London: Sage.
  • Besthorn, F. H., & Meyer, E. E. (2010). Environmentally displaced persons: Broadening social work’s helping imperative. Critical Social Work, 11(3), 123–138.
  • Harrikari, T. & P-L Rauhala (2019) Towards Glocal Social Work in the Era of Compressed Modernity. London: Routledge.
  • IPCC (2018). Global Warming of 1.5 °C.
  • McKinnon, C. (2012). Climate change and future justice: Precaution, compensation and triage. London: Routledge.
  • Matthies, A-L & K. Närhi (2017, toim.) The Ecosocial Transition of Societies: The contribution of social work and social policy. London: Routledge.
  • Ranta-Tyrkkö, S. (2017). Sosiaalityön tulevaisuuden etiikka epävarmuuden ja ympäristökriisien maailmassa. Teoksessa R. Enroos, M. Mäntysaari, & S. Ranta-Tyrkkö (toim.) Mielekäs tutkimus.
  • Näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin. Tampere: Tampere University Press, 113–138.
  • Rapeli, M. (2017) The Role of Social Work in Disaster Management in Finland. Jyväskylä Studies in education, psychology and social research 596. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Rechkemmer, A., O’Connor, A., Rai, A., Decker Sparks, J. L., Mudliar, P., & Shultz, J. M. (2016). A complex social-ecological disaster: Environmentally induced forced migration. Disaster health, 3(4), 112–120.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s