Toivon suuntaan

Mikko Mäntysaari, Professori emeritus

Sosiaalityön pitää olla toivoa luova ammatti. Jokainen käytännön sosiaalityötä tehnyt tietää, miten tärkeää asiakkaan ”toiveikkuuden” ylläpitäminen on: muutos on mahdollista vain jos on toivoa.” Mikko Mäntysaari

Viime vuosina on huonoja uutisia riittänyt: ilmastonmuutos, autoritaariset ja valehtelevat poliittiset johtajat, viimeisimpänä maailmanlaajuinen koronaviruspandemia. Monenlaiset riskit ja uhat tuntuvat maailmassa lisääntyvän koko ajan ja helposti tuntuu siltä, että asiat menevät aina vaan huonompaan suuntaan. Tässä hyvin erikoisessa tilanteessa tuntuu ehkä naiivilta puhua toivosta. Muutos on mahdollista vain jos on toivoa, ja tämä pätee sekä yksityisten ihmisten että yhteisöjen suhteen. Siksi on tärkeää, että on olemassa ihmisiä, ammatteja ja liikkeitä, jotka antavat toivoa.

Esimerkiksi kristinuskon perinteessä toivolla on ollut aina keskeinen asema. Kristinuskon perustanlaskija Paavali puhuu kirjeissään paljon toivosta (esim. avioliittoon vihittäessä tutuksi tullut 1. korinttilaiskirjeen teksti uskosta, toivosta ja rakkaudesta). Toivo liittyy kristinuskon pelastusoppiin, sekä yksityisen kristityn toivona, mutta myös yhteisöllisenä asiana.

Uuden ajan alusta lähtien toivoa paremmasta maailmasta pyrittiin hahmottamaan myös maallisessa kirjallisuudessa. Toivotun paremman valtion tai yhteiskunnan kuvauksia kutsutaan toivon utopioiksi, vastaavasti pelätyn muutoksen kuvauksia dystopioiksi. Thomas Moren vuonna 1516 ilmestynyt Utopia hahmotteli ihannevaltion mallin, joka perustui sosialistisesti organisoituun tuotantoon ja omistukseen. Moren Utopia, Tommasso Campanellan Aurinkovaltio (1623) ja Denis Vairassen Severambien historia (1675-79) teokset sijoittivat kuvaamansa ihanneyhteisön kaukomaille. [1]

1700-luvulla vahvistui usko valistukseen ja sen myötä ihmiskunnan edistykseen ja täydellistymiseen. Utopistisosialistit Robert Owen ja Charles Fourier ajattelivat, että ihanteiden varaan rakennetut yhteisöt voisivat uudistaa maailmaa [2]. Toivon utopioita ovat olleet vaikka Rochdalen kankurien vuonna 1844 käynnistämä osuuskauppa tai utooppiset yhteisöt, joiden perustamisessa suomalaisetkin olivat aikanaan ahkeria. [3]

Toivosta tuli vanhan työväenliikkeen ydinkäsitteitä. Esimerkiksi käy vaikkapa lapsuuden kotipaikkakuntani työväenyhdistyksen Toivon nimi. Monet pirkkalaiset olivat Valmetin lentokonetehtaan työläisiä, ja kun tehtaan lähistölle perustettiin työläisille tarkoitettu asuinalue, sen nimeksi tuli Toivio.

Toivo ja reaaliset utopiat

Sosialistisen liikkeen teorioissa toivon utopiat joutuivat kuitenkin vastatuuleen: Karl Marx ja Friedrich Engels arvostelivat utopisteja [4]. Marxin ja Engelsin utopioiden vastustaminen johti siihen, että he eivät tuotannossaan juurikaan kuvaa ennustamaansa sosialismia[5]. Siksi 1900-luvulla syntyneitä ja sittemmin sortuneita diktatuureja voitiin kutsua sosialistisiksi.

Yksi Neuvostoliiton hajoamisen seuraus oli, että kiinnostus marxismia kohtaan väheni yhteiskuntatieteilijöiden parissa. Vaihtoehtoisten yhteiskuntamallien pohtiminen ei silti ole kadonnut sosiaalitieteistäkään.

Viime vuonna kuollut yhdysvaltalainen sosiologi Erik Olin Wright (1947-2019) on ruotsalaisen Göran Therbornin mukaan yksi merkittävimmistä vasemmistoon lukeutuvista 2000-luvun yhteiskuntatieteilijöistä[6]. Wright tutki 1970-luvulla yhteiskuntaluokkia ja oli mukana kehittämässä analyyttiseksi marxismiksi kutsuttua sosiologian suuntausta. Myöhemmässä tuotannossaan hän on perehtynyt yhteiskunnallisiin liikkeisiin [7].

Erik Wright vieraili vuonna 2018 Jyväskylän yliopistossa. Jyväskylässä pitämässään esitelmässä Erik Wright puhui reaalisista utopioista. Wrightin mukaan reaalisessa utopiassa (engl. real utopia) on kyse tilanteesta, jossa olemassaoleva organisaatio, instituutio tai yhteiskunnallinen liike toimii kapitalistisessa yhteiskunnassa, mutta noudattaa antikapitalistisia periaatteita. Wrightin neljä esimerkkiä reaalisista utopioista ovat brasilialaisen Porto Alegren osallistuva budjetointi, universaali kansalaispalkka, Wikipedia ja Mondragonin osuustoimintaliike [8].


Erik Olin Wright (1947-2019)
https://www.ssc.wisc.edu/~wright/EOW-2010.jpg

Jyväskylän esitelmässään Wright puhui myönteisesti pohjoismaisista hyvinvointivaltioista. Mieleeni jäi, kuinka vaikuttunut hän oli VR:n IC-junassa näkemästään lastenhoitovessasta, jossa oli vapaasti käytettävissä oleva potta. Wright väitti, että mikäli VR yksityistetään, ilmainen potta katoaa varmasti.

Wrightin esimerkit reaalisista utopioista Yhdysvalloissa liittyvät usein yhteisen tilan puolustamiseen. USA:n suurkaupungeissa vähävaraiset asukkaat taistelevat yhteisen tilan puolesta. Projektien kohteena voi olla vaikkapa lähiruoan tuottaminen tyhjille, rakentamattomille tonteille perustetuista kasvimaista. Wrightin mukaan kamppailu yhteisen ja jaetun puolesta voi olla osuustoimintaa, tai vaikkapa osallistumista tietotekniikassa creative commons tai copyleft-liikkeeseen.

Sosiaalityö toivon ammattina

Sosiaalityön pitää olla toivoa luova ammatti. Jokainen käytännön sosiaalityötä tehnyt tietää, miten tärkeää asiakkaan ”toiveikkuuden” ylläpitäminen on: muutos on mahdollista vain jos on toivoa. Toivoa rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa toivottomalta tuntuvissa tilanteissa.

1980-luvulla ”kriittisen sosiaalityön” parissa me kai ajattelimme, että toivoa antavat puheet ja teot ovat silmänlumetta, ideologista sumutusta. Mutta entä jos asia onkin toisinpäin? Mikäli Wright ovat oikeassa, voi juuri toivottomuus olla este maailman muuttamiselle.

Sosiaalityössä ja sosiaalityön tutkimuksessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut paljon sellaista josta voi olla iloinen. Sen sijaan yhteisötyön hidas kehitys on ollut huono asia. Rakenteellinen sosiaalityö tarvitsee yhteisötyön keinoja, muuten rakenteita ei voi muuttaa.

Erik Olin Wright ei kertonut, onko yhdysvaltalaisissa kansalaisliikkeissä mukana sosiaalityöntekijöitä. Mahdotonta se ei varmaankaan ole. Radikaalin, yhteisöllisen sosiaalityön perinne on USA:ssa pitkä: Jane Addamsin ja Martha Reynoldsin kaltaiset nimet ovat varmaan kaikille tuttuja ja 1800-luvun setlementtejä voi ajatella myös utooppisina yhteisöinä. Oli niin tai näin, suomalaisessa sosiaalityössä on edelleen syytä paneutua yhteisöihin ja niiden kehittämisen mahdollisuuksiin.

Kun maailma on täynnä uhkia, on todellisten utopioiden luominen ja puolustaminen yksi mahdollinen tapa, jolla rakenteellista sosiaalityötä voidaan edistää. Näin sosiaalityö ammattina voi olla mukana luomassa toivoa maailmaan.

Kirjallisuus:

[1]  Palmgren, Raoul (1963): Toivon ja pelon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri. s. 15.

[2] Paasivirta, Juhani (1953) Työväenliike yleiseurooppalaisena ilmiönä. Edellinen osa. Ensimmäiseen maailmansotaan ulottuva kehitysvaihe

[3] Peltoniemi, Teuvo (2018) Suomalaiset ihannesiirtokunnat. http://www.sosiomedia.fi/utopia/suomi_artikkeli.htm Viitattu 29.2.2020.

[4] Engels, Friedrich (1891/1959): Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi. Teoksessa Karl Marx – Friedrich Engels: Valitut teokset kahdessa osassa. Osa 2, ss. 103-137. Edistys: Petroskoi.

[5] Canavan, Gerry (2019): Utopia. Teoksessa Jeff Diamanti, Andrew Pendakis and Imre Szeman (toim.): The Bloomsbury Companion to Marx. Bloomsbury Academic: London – New York – New Delhi – Sydney. ss. 425-430.

[6] Therborn, Göran (2007). After Dialectics: Radical Social Theory in a Post-Communist World. New Left Review, (43), 63–114.

[7] Wright, Erik Olin (2010) Envisoning the real utopias. Verso.

[8] Burawoy, Michael (2020): A Tale of Two Marxisms. Remembering Erik Olin Wright (1947-2019). New Left Review 121, Jan Feb 2020, 67-98.

Kirjoittaja: Mikko Mäntysaari, Professori emeritus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s