Outi Linnossuo, VTT, sosiaalityöntekijä, lastensuojelun erikoistutkija, TY/Sosiaalityö.
Tarkastelen tässä tiedeblogissa lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistyön rakenteiden menneisyyttä ja tulevaisuutta. Olen saanut aikaa tutkailla ja ajatella haastavaa lastensuojelun kehittämistyötä toimiessani Turun yliopiston sosiaalityön oppiaineessa lastensuojelun erikoistutkijana. Lastensuojelun kehittämistyön kytkeminen ajankohtaiseen tutkimustietoon osoittautui haastavaksi tehtäväksi, koska lastensuojelun kehittämistyötä on tutkittu erittäin vähän. Olen toiminut lastensuojelun kentällä eri tehtävissä kolmen vuosikymmenen ajan. Tein 15 vuotta lastensuojelun käytännön työtä ja toiset 15 vuotta työskentelin lastensuojeluun kytkeytyvissä tutkimus- opetus- ja kehittämistehtävissä. Kehittämistyöhön liittyvän tutkimustiedon vähäisyyden vuoksi kytken tähän blogitekstiin myös omia kokemuksiani.
Lastensuojelun rakenteellinen kehittämistyö
Lastensuojelussa on 1990 –luvulta lähtien pyritty tekemään siirtymää ennaltaehkäisevään työhön peruspalveluissa ja avohuoltopainotteisuuteen1. Lasten valuma nk. ”häiriöpalveluihin”, lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin erikoistuneisiin palveluihin ja lastensuojelun sijaishuoltoon sekä psykiatrian palvelujen piiriin on kuitenkin ollut jatkuvaa2. Lapsi- nuoriso- ja perhepalveluiden kehittämiseen on panostettu miljoonia euroja viimeisen 20 vuoden aikana (mm. Kaste-ohjelma, Lape-muutosohjelma). Tämä ei kuitenkaan ole tuonut merkittävää, tilastollisesti näkyvää muutosta lastensuojelun avo- ja sijaishuollon asiakasmäärissä3. Vuonna 2019 lastensuojelun sijaishuollon osuus lastensuojelun kokonaiskustannuksista oli Suomen kuudessa isoimmassa kunnassa 69-83%4. Lastensuojelun tuloksellisuudesta väitellyt Sirkka Rousu on todennut, että Suomessa ei ole kyetty tekemään riittävää investointia avohuoltoon5. Lastensuojelu on vahvasti sijaishuoltopainotteista edelleen. Esimerkiksi jos sijoituksia tehtäisiin 10 prosenttia vähemmän, tarkoittaisi tämä koko maan tasolla noin 80 miljoonan euron säästöpotentiaalia vuodessa. Toisaalta, jos vastaava kustannus kohdennettaisiin avohuoltoon, voitaisiin palkata jopa 1600 uutta työntekijää tai kustantaa avohuollon palvelut noin 20 000 lapselle6.
Lastensuojelun tutkimusta pitkään tehnyt THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino on kuvannut, miten vaikeaa lastensuojelun tueksi on ollut luoda pysyviä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rakenteita7. Vuosina 2004-2008 osana laajaa sosiaalialan kehittämisohjelmaa Suomeen luotiin valtion (75 %) ja kuntien (25 %) yhteisrahoituksella 17 maakunnallista lastensuojelun tutkimus- ja kehittämis- sekä konsultaatioyksikköä. Näistä yksiköistä 15 lopetettiin sosiaalialan kehittämishankkeen ja valtionrahoituksen päättyessä. Jäljelle jäivät Pohjois-Savon ja Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksiköt. Osa kunnista Varsinais-Suomessa halusi säilyttää työpanostuksen perhehoidon kehittämistyöhön, koska sijaishuollossa perhehoidon kustannushyöty oli selkeimmin osoitettavissa. Perhehoito on kustannuksiltaan huomattavasti edullisempaa kuin lastensuojelulaitoksissa toteutettava sijaishuolto8.
Toimin Varsinais-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikön kehittämispäällikkönä vuosina 2008-2010. Pitkän hankekehittämisajan jälkeen olin kuvitellut, että vihdoin saamme lastensuojelun kehittämis- ja tutkimustyöhön pysyvää, pitkäjänteistä yhteiskehittämistä alueen korkeakoulujen ja kuntien kanssa. Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämisyksiköiden alasajon jälkeen kehittämistyötä on tehty taas ohjelmakausi ja hanke toisensa perään neljävuotiskausittain. Pian yksiköiden lopettamisen jälkeen vuonna 2011 julkaistiin Elina Pekkarisen tutkimus lastensuojelun tiedosta ja tutkimuksesta. Tutkimuksessa todetaan moniäänisesti, miten heikkoa lastensuojelun tiedollinen ja tutkimuksellinen perusta Suomessa on, kuten myös tutkimusperustainen kehittämistyö9.
Projektiyhteiskunta problematisoitiin jo vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassa hyvin ristiriitaisena sekä tutkijoiden että käytännön toimijoiden tahoilta10. Projektiyhteiskunnan ongelmien toteamisesta huolimatta lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen on jo pitkään organisoitunut määräaikaisina hankkeina sekä rahoitusjärjestelmien että toteutusorganisaatioiden osalta. Hankekehittäminen on rakenteellisesti ja sisällöllisesti ongelmallista. Hankekehittäjät rekrytoidaan erilliseen semiorganisaatioon kehittämään palveluissa tehtävää työtä11. Jo lähtökohtaisesti asetelma ei ole toimiva. Työntekijä oppii ja kehittyy toimiessaan ja reflektoidessaan toimintaansa itse ja osana tiimiä ja/tai työyhteisöä, ei toisten tekemänä kehittämistyönä. Vaikka kehittämistyö dokumentoidaan hyviksi käytännöiksi, toimintaohjeiksi, oppaiksi ja koulutusta tarjotaan, niin uudet kehittyneet tavat eivät useinkaan juurru tai implementoidu osaksi työn arkea12. Systeemiä on aika harvoin pystytty kehittämään systeemin ulkopuolelta.
Kehittämistyön mahdollisuuksia
Ihmissuhteisiin perustuvassa työssä kehittäjä oppii itse ja yhdessä asioita reflektoivan tiimin kanssa. Kehittämistyössä kokemuksellisesti hankittu oppi ei ole siirrettävissä kenenkään toisen osaamiseksi. Heidi Muurinen13 ja Ilkka Uusitalo14 osoittavat väitöskirjoissaan tähän liittyen monia mielenkiintoisia tuloksia koskien sosiaalityötä. Lastensuojelun sosiaalityön käytäntöihin ja työnteonmalleihin voidaan suoremmin vaikuttaa kehittämällä ja muuttamalla työnteon rakenteita ja mahdollistamalla reflektiivisiä kokeiluja. Rakenteita kehittämällä tarkoitus on siirtyä yksilöasiantuntijuuteen perustuvasta mallista esimerkiksi työhypoteeseja rakentavaan reflektiiviseen tiimimalliin, kuten lastensuojelun systeemisessä työtavassa tehdään15.
”Asiakastasolla havaittiin pilotointivaiheessa vähäisesti uudenlaiseen työskentelytapaan liittyviä muutoksia. Tästä huolimatta suurin osa haastatelluista asiakkaista oli tyytyväisiä lastensuojelun työskentelyyn. Ne, joiden kohdalla systeemistä työotetta oli hyödynnetty, suhtautuivat siihen pääosin myönteisesti 16. ” Systeemisen lastensuojelun mallissa, alkuperäisessä nk. Hackneyn mallissa, oleellista on asiakkaita koskevan keskustelun ja reflektion suuri määrä ja korkea laatu, jaettu systeeminen lähestymistapa, työntekijöiden selkeät, eriytyneet roolit sekä määrätietoinen yhteisöllinen osaamisen kehittäminen16 Mallin kehittely Suomessa jatkuu edelleen valtakunnalliseen muutosohjelmaan kytkeytyvänä työnä. Suomessa pyrkimyksenä on ollut varmistaa, että asiakkaat, lapset ja vanhemmat, osallistuvat systeemisissä tiimeissä tapahtuvaan keskusteluun koskien omia asioitaan lastensuojelun asiakkaina.
Lastensuojelua on tärkeää kehittää yhdessä lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden ja kokemusvaikuttajien kanssa. Lastensuojelua ei voi tehdä ilman ymmärrystä lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten kokemusmaailmasta17. Heidän kokemukset ja ajatukset omasta elämästään tuovat merkittäviä oivalluksia siihen, mikä työssä on oleellista ja tärkeää. Osallistuin helmikuussa 2020 eduskunnan pikkuparlamentissa järjestettyyn Lastensuojelun vallankumous 3. tapahtumaan. Osallisuuden aika ry:n kehittäjäryhmän nuoret toivat hienosti esiin omia kokemuksiaan ja näkemyksiään lastensuojelun kehittämistyöstä. Erityisesti minulle jäi mieleen yhden nuoren vastaus kansanedustajan kysymykseen: ”Mikä on tuonut sinulle toivoa lastensuojelussa?” Nuori vastasi kokemusvaikuttamisen olleen hänelle merkittävin tekijä voimaantumisessa ja toivon rakentumisessa elämään vaikeiden elämänkokemusten jälkeen. Lastensuojelun jatkuvaan kehittymiseen liittyen tärkeä kysymys on, millaisen aseman nuoret kokemusasiantuntijat ja –vaikuttajat ottavat ja millainen rooli heille annetaan palvelujen uudistamisessa.
Sosiaalityö akateemisena oppiaineena ja itsenäisenä tieteenalana on vahvistanut ammatin tiede-, tieto-ja tutkimusperustaisuutta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus (YVV) on yksi yliopiston kolmesta perustehtävästä ja sitä seurataan omana osa-alueenaan. Tähän liittyen Turun yliopiston sosiaalityön oppiaineessa aloitettiin keväällä 2020 lastensuojeluun kytkeytyvien tutkimusten käytäntösuositusten pyytäminen tutkijoilta. Tutkijat itse määrittelevät kolme käytäntösuositusta lastensuojeluun. Nämä 50 tutkijan käytäntösuositukset löytyvät Turun yliopiston Sote –akatemian nettisivuilta. Rahoittajasäätiöiden toiveesta käytäntösuositukset käännetään myös ruotsin kielelle palvelemaan ruotsinkielistä opetusta ja ruotsinkielisiä työntekijöitä ja asiakkaita. Vuosina 2020-2021 näitä suosituksia viedään lastensuojelun opetukseen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä käytäntöön Varsinais-Suomen kunnissa. Tutkijoiden käytäntösuosituksia välitetään koulutuksissa, seminaareissa, tutkimustyöpajoissa, äänikirjastona, podcasteissa ja twitterissä. Näin vahvistamme lastensuojelun tietoperustaa tutkimustiedon välittymisen osalta käytännön työhön ja lastensuojelun kehittämiseen.
Meneillään oleva Sote -uudistus johtaa näillä näkymin maakunnallisten lastensuojeluorganisaatioiden muodostumiseen. Tämä kehitys on toivottavaa lastensuojelun sosiaalityön vahvistamiseksi ja asiakkaiden avun saannin varmistamiseksi. Tulevissa viidessä Osaamisen Tukikeskuksessa (OT) tarkoituksena on kytkeä tutkimus- ja kehittämistyö osaksi erityisen vaativissa tilanteissa olevien lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävää työtä18. Lastensuojelun tutkimukselle ja tutkimusperustaiselle kehittämistyölle saadaan toivottavasti vihdoin pysyvä rakenne. Tutkimus- ja kehittämistyötä pitää tehdä yhdessä käytännön työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa, osana jatkuvaa yhteiskehittämistä ja työn laadun parantamista. Lastensuojelussa lapsen hyvinvoinnin paraneminen merkitsee vaikuttavuutta.
Linkit tutkijoiden käytäntösuosituksiin:
Linkki suomeksi:
Linkki ruotsiksi:
Lähteet
1 Kananoja, A. & Ruuskanen, K. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 4/2019. Helsinki: STM. 2019.
2 Rimpelä, M. & Rimpelä, M. Heinisuo, J. Onko strategioista tullut tragedioita? Kalevi Sorsa –säätiö. 2018.
3 Lastensuojelutilastot 1991-2019. Helsinki: THL.
4 Forsell, M. Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelupalvelut ja kustannukset 2019. Kuusikko –työryhmän julkaisuja. Helsinki: Edita. 2019.
5 Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Raportteja ja muistioita 28/2020. Helsinki: STM.
6 Rousu, S. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. 2007.
7 Heino, T. Kamppailu lastensuojelututkimuksen paikasta ja puitteista. Teoksessa Enroos, R. & Mäntysaari, M. & Ranta-Tyrkkö, S. Mielekäs tutkimus: näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin. Tampereen yliopisto. 2017.
8 Linnossuo, O. ym. Varsinais-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö 2008-2009. Turku: Painopalvelut. 2009.
9 Pekkarinen, Elina. Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura & Lapsuudentutkimuksen seura & Lastensuojelun Keskusliitto & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2011.
10 Rantala, K. & Sulkunen, P. Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia. Tampere: Gaudeamus. 2006.
11 Linnossuo, O. Projektiorganisoitu kehittämistyö riskilasten- ja nuorten palveluissa Turussa vuosina 1993-2003. Väitöskirja. Turun yliopisto/Turun ammattikorkeakoulu. 2007.
12 Paju, P. & Vehviläinen, J. Valtavirran tuolla puolen. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kitkat 1990-luvulla. Nuorisotutkimusseura ry./Nuorisotutkimusverkosto. 2001.
13 Muurinen, H. Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa. Heikki Waris-instituutin tutkimuksia 2/2019. Helsingin yliopisto: Valtiotieteellinen tiedekunta. 2019.
14 Uusitalo, I. Työssä oppiminen lastensuojelun sosiaalityössä – reunaehtoja ja mahdollisuuksia ammatillisen asiantuntijuuden kehittymiselle. Turun yliopiston julkaisuja. Turku: Painosalama Oy. 2019.
15 Aaltio, E. & Isokuortti, N. Systeemisen lastensuojelun toimintamallin pilotointi Valtakunnallinen arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Raportti 3/2019.
16 Fagerström, K. Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 46/2016.
17 Kuparinen, M. Kohtaamisia ja kohtaamatta jäämisiä lastensuojelun asiakkaana. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Yamk -opinäytetyö. 2020.
18 Osaamis- ja tukikeskukset. Lape –muutosohjelmassa tehdyn valmistelutyön loppuraportti. STM. Raportteja ja muistioita 3/2019
Päivitetty 17.12.2020
Sosiaalityön tiedeblogi — tutkitusti sosiaalityöstä 