Köyhyystietoisen sosiaalityön aika?

Suositeltu

Köyhyys on yksi sosiaalityön tutkimuksen vanhimpia ilmiöitä. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat onnistuneet pääosin torjumaan absoluuttisen köyhyyden, mutta köyhyyttä ilmenee niissä kuitenkin suhteellisesti. Suhteellisella köyhyydellä viitataan tilanteeseen, jossa yksilön elintaso jää alle yhteiskunnan keskimääräisen elintason muun muassa pienituloisuuden vuoksi [1, 2]. Tästä on tutkimuksen mukaan usein seurauksena esimerkiksi lisääntynyt elämän arvaamattomuus, vähentynyt päätäntävalta omissa asioissa sekä heikentynyt … Jatka lukemista Köyhyystietoisen sosiaalityön aika?

Monitoimijaisuus lapsiperheiden taloushaasteisiin vastaamassa

SuositeltuValokuva ClickerHappy

Joka kymmenes lapsi Suomessa asuu pienituloisessa perheessä [1]. Tutkimuksen perusteella tiedetään, että työttömyys, alhainen koulutusaste ja pienituloisuus lisäävät talouteen liittyviä haasteita lapsiperheissä [2] ja että nämä haasteet vaikuttavat lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa ja tulevaisuuden toivoonsa [3]. Tutkimusten mukaan huono-osaisuus siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle [4, 5] ja kuormittuneet elämäntilanteet lisäävät palveluiden ja tuen tarvetta [6]. Perheiden … Jatka lukemista Monitoimijaisuus lapsiperheiden taloushaasteisiin vastaamassa

Onko uskonnolla ja uskonnollisuudella merkitystä sosiaalityössä?

Suositeltu

Sosiaalityön suhdetta uskontoon ja uskonnollisuuteen on Suomessa tutkittu varsin vähän. Aihe on ajankohtainen ja kiinnostava siksi, että uskontojen ja hengellisyyden merkitys on suomalaisessa yhteiskunnassa murroksessa, kun uskontojen rooli on teollistumisen, kaupungistumisen sekä digitalisaation seurauksena muovaantunut uudenlaiseksi [1]. Perinteiset uskonnot ovat Suomessa muuttaneet muotoaan, ja globalisaation kautta uskontojen ja kulttuurien kirjo on Suomessa yhä laajempi [2]. … Jatka lukemista Onko uskonnolla ja uskonnollisuudella merkitystä sosiaalityössä?

Tasa-arvoinen (digi)yhteiskunta?

Suositeltu

Digitalisaatio maalataan useimmissa visioissa tulevaisuutemme pelastajaksi. Teknologisten laitteiden hyödyntämisen mahdollisuutta ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen suhteen aletaan tarkastella Sosiaali- ja terveysministeriössä ministeri Juuson johdolla [1]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [2] puolestaan on kehittämässä ikäteknologian käytöstä kansallista toimintamallia, jonka avulla tarkastellaan teknologian hyödyntämisen mahdollisuuksia iäkkään omassa kodissa. Kansalaisten peruspalveluissa digitaalisia ratkaisuja kehitetään niin sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin muissa … Jatka lukemista Tasa-arvoinen (digi)yhteiskunta?

Suositeltu

Tiedeviestintä osaksi sosiaalityön tutkimuksen arkea

Tiedeviestintä puhuttaa, innostaa ja asettaa paineita akateemisessa maailmassa. Tiedeviestintä voi samaan aikaan olla tutkimusta motivoiva mahdollisuus päästä jakamaan tietoa, mutta myös ylimääräinen lisä tutkijan työssä. Viestinnän kanavien monipuolistuminen luo painetta tutkijoille ja tutkimusyhteisöille hallita yhä laajempaa viestinnän kenttää: nopeatempoista sosiaalista mediaa, tiedepodcasteja, perinteistä mielipidekirjoitusformaattia, politiikkasuosituksia ja toimittajien pyyntöihin vastaamista. Sosiaalityön tutkimuksessa tiedeviestinnän roolina on tehdystä … Jatka lukemista Tiedeviestintä osaksi sosiaalityön tutkimuksen arkea

Suositeltu

Rakenteellisen vammaissosiaalityön käytännölle ja tutkimukselle on tarvetta

Vammaiset ihmiset kohtaavat usein syrjintää ja esteitä, joiden juurisyyt kiinnittyvät rakenteisiin. Vammaisiin ihmisiin saatetaan esimerkiksi suhtautua yhtenäisenä ryhmänä, mikä heikentää heidän yksilöllisiä mahdollisuuksiaan toimia ja osallistua. Sen sijaan asenteellisia ja rakenteellisia esteitä purkavilla käytännöillä ja tiedon tuotannolla voidaan edistää vammaisten ihmisten osallisuutta omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Avaamme tekstissämme rakenteellisen vammaissosiaalityön tarvetta sekä käytäntöjen että tutkimuksen näkökulmasta. Tekstimme on … Jatka lukemista Rakenteellisen vammaissosiaalityön käytännölle ja tutkimukselle on tarvetta

Suositeltu

Nuorten aikuisten sosiaalityössä on huolta ostopalveluiden runsaasta käytöstä sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta

Sosiaalihuolto on ollut muutoksessa sen järjestämisvastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Aiemmat kuntakohtaiset erot, palvelujen tuottamistavat ja organisaatiokulttuurit [1] ovat tulleet uudella tavalla näkyviksi, kun hyvinvointialueiden toimintatapoja muotoillaan ja alueellisia käytäntöjä yhdenmukaistetaan. Tämä tulee ilmi myös nuorten aikuisten parissa toimivien sosiaalihuollon ammattilaisten näkemyksissä mahdollisuuksistaan tehdä työtään uusissa toimintaympäristöissä. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Nuorten palvelut … Jatka lukemista Nuorten aikuisten sosiaalityössä on huolta ostopalveluiden runsaasta käytöstä sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta

Traumainformoitu sosiaalityö – pyrkimystä ymmärtää yksilön kokonaistilannetta

Suositeltu

Voisiko traumainformoitu sosiaalityö tarjota yhden peilauspinnan siihen, mikä systeemien ja organisaatioiden tasolla ei toimi, mikä on ”rikki” ja mihin muutosta tulisi suunnata? Sosiaalityön kentällä on viime vuosina esiintynyt yhä useammin sanapari traumainformoitu tai traumatietoinen sosiaalityö. Se on läpäissyt erilaisia koulutuksia, webinaareja, kehittämishankkeita ja traumainformoitua työotetta käsitteleviä ammattikirjoja on myös julkaistu [1] [2]. Kansainvälisesti on niin … Jatka lukemista Traumainformoitu sosiaalityö – pyrkimystä ymmärtää yksilön kokonaistilannetta

Sosiaalityöntekijöiden työoloja voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalityön tutkimusta ja ydinosaamista!

Suositeltu

"Jos halutaan, että sosiaalityöntekijät pysyvät hyvinvoivina työssä, voisi lähtökohdaksi ottaa sen, että ihan jo pelkästään työntekijöiden inhimilliset perustarpeet tulisivat työssä täytetyksi. " Monilla työpaikoilla on varmasti luettu viime viikkoina tarkalla silmällä julkisen alan eläkevakuuttajan, Kevan alkuvuodesta julkaisemaa selvitystä [1], jonka mukaan sosiaalityöntekijät sekä psykologit ovat kivunneet työntekijävajetilaston kärkisijalle. Keskustelu työvoimapulan ratkaisuvaihtoehdoista käykin jälleen kiivaana, sillä helpotusta … Jatka lukemista Sosiaalityöntekijöiden työoloja voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalityön tutkimusta ja ydinosaamista!

Tyttötutkimuksella kohti sukupuolisensitiivistä sosiaalityötä

Suositeltu

"Miksi emme tarkastelisi tyttöyttä myös siitä näkökulmasta, miten tyttöihin kohdistuvia normatiivisia odotuksia uudelleen määritellään ja puretaan." Monitieteinen tyttötutkimus tutkii lapsuutta, nuoruutta ja ikää sukupuolinäkökulmasta kiinnittäen huomiota tyttöyden rakentumiseen historiallisissa ja sosiaalisissa prosesseissa [1]. Näin analyyttinen katse kohdistuu tyttöjen eroihin, kulttuurisiin tiloihin ja ikävaiheeseen [2]. Väitän tyttötutkimuksen vahvistavan sukupuolisensitiivisen sosiaalityön käytäntöjä ja tutkimusta. Ensinnäkin tyttöyden merkitykset … Jatka lukemista Tyttötutkimuksella kohti sukupuolisensitiivistä sosiaalityötä

Suositeltu

Vahvempaa tutkimustietoa sosiaalityön kehittämiseksi: kriittisiä askeleita

  Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden arvioinnissa on viime vuosina siirrytty monin tavoin sanoista konkreettisiin tekoihin [1, 2, 3]. Vaikuttavuuden arviointi on herättänyt yhä enemmän kiinnostusta myös sosiaalityön sisällä, mikä näkyy esimerkiksi valtionavustusta saaneiden yliopistotasoisten sosiaalityön tutkimushankkeiden tutkimuskysymyksissä [4]. Vaikuttavuutta arvioitaessa ollaan kiinnostuneita työskentelyn aikaansaamasta muutoksesta asiakkaan tilanteessa (esim. hyvinvointi). Tämän rinnalla tarvitsemme tietoa sosiaalityön laadusta … Jatka lukemista Vahvempaa tutkimustietoa sosiaalityön kehittämiseksi: kriittisiä askeleita

Lapset ja aikuiset vallankäyttäjinä tutkimustoiminnassa

Suositeltu

Lasten osallistuminen on lapsi- ja perhesosiaalityön ydinteema. Aihe on ollut esillä tutkimus- ja kehittämishankkeissa ja ammatillisessa toiminnassa muutamia vuosikymmeniä. Tässä blogikirjoituksessa lähestyn aihetta tutkijan näkökulmasta keskittyen lasten tutkimusosallistumiseen. Olen työskennellyt lasten kanssa erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa vuosituhannen vaihteesta alkaen. Vaikka kokemusta on kertynyt, huomaan edelleen tarvetta pohtia tutkimuksen teon peruskysymyksiä, kuten tutkijan ja tutkittavan välistä … Jatka lukemista Lapset ja aikuiset vallankäyttäjinä tutkimustoiminnassa

Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaita tutkimassa

Suositeltu

"Nuoret jäävät usein vaille tarvitsemaansa hoitoa." Huoli nuorista ja heidän hyvinvoinnistaan on ollut viime vuosina laajasti esillä tiedotusvälineissä. Uutisista välittyy kuva paitsi nuorten mielenterveyden ongelmien lisääntymisestä myös heille saatavilla olevan tuen ja hoidon riittämättömyydestä. Avunsaannin vaikeus on tullut esiin esimerkiksi koulupsykologien vastaanottojen ja nuorisopsykiatrian yksiköiden ruuhkautumisena [1, 2]. Lastensuojelupalvelut ovat kuormittuneet vaikeasti oireilevien nuorten edellyttämän … Jatka lukemista Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaita tutkimassa

Voiko ikääntynyt olla erityisen tuen tarpeessa?

Suositeltu

"Miten erityisen tuen tarpeessa oleva iäkäs ihminen tunnistetaan ja miten erityisen tuen tarve määritetään?" Gerontologinen sosiaalityö on ikääntyneiden parissa tehtävää sosiaalityötä, jonka tarve väistämättä lisääntyy väestön ikääntyessä. Tästä huolimatta vanhuspalvelulaista [1] poistettiin vuonna 2016 maininta gerontologisesta sosiaalityöstä [2] ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [3] on havainnut kunnissa puutteita gerontologisen sosiaalityön osaamisessa. Yksi tällaisen osaamisen puute … Jatka lukemista Voiko ikääntynyt olla erityisen tuen tarpeessa?

Haavoittuva maskuliinisuus

Suositeltu

Kuva: Harry Lunabba Sosiaalityön kohteena on pääsääntöisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. Suuri osa näistä ihmisistä on poikia ja miehiä [1]. Heitä tai maskuliinisuutta analysoidaan kuitenkin harvemmin haavoittuvuuden näkökulmasta. Maskuliinisuus kun liitetään sosiaalitieteissä useimmiten hegemonisuuteen, olettaen, että pojat ja miehet hyötyvät vallitsevasta patriarkaalisesta sukupuolijärjestyksestä [2]. Sosiaalityön monia kohdeilmiöitä koskevan tilastotiedon pohjalta voidaan tosin todeta, että pojilla … Jatka lukemista Haavoittuva maskuliinisuus

Lastensuojelun kehittäminen – rakenteellisen kehittämisen vaikeuksia ja mahdollisuuksia

Suositeltu

Tarkastelen tässä tiedeblogissa lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistyön rakenteiden menneisyyttä ja tulevaisuutta. Olen saanut aikaa tutkailla ja ajatella haastavaa lastensuojelun kehittämistyötä toimiessani Turun yliopiston sosiaalityön oppiaineessa lastensuojelun erikoistutkijana. Lastensuojelun kehittämistyön kytkeminen ajankohtaiseen tutkimustietoon osoittautui haastavaksi tehtäväksi, koska lastensuojelun kehittämistyötä on tutkittu erittäin vähän. Olen toiminut lastensuojelun kentällä eri tehtävissä kolmen vuosikymmenen ajan. Tein 15 vuotta lastensuojelun … Jatka lukemista Lastensuojelun kehittäminen – rakenteellisen kehittämisen vaikeuksia ja mahdollisuuksia

Suositeltu

Digitaalinen lukutaito ja sosiaalityö

Anu-Riina Svenlin YTT, Yliopiston opettaja COVID-19 pandemia on haastanut koulutuksenjärjestäjiä monella tavalla. Myös lähiopetukselle rakentuva sosiaalityön koulutus siirretiin pikavauhtia verkkoon. Etua oli siitä, että monilla sosiaalityön opettajilla oli kokemusta SOSNET yliopistoverkostossa toteutetuista verkkokursseista. Samanaikaisesti sosiaalityön kentällä aktivoitui uusia kysymyksiä kuten, miten asiakkaisiin pidetään yhteyttä, missä asiakkaita tavataan, miten ja missä tiedotetaan palveluista. Verkossa työskentelystä tuli … Jatka lukemista Digitaalinen lukutaito ja sosiaalityö

Toivon suuntaan

Suositeltu

"Sosiaalityön pitää olla toivoa luova ammatti. Jokainen käytännön sosiaalityötä tehnyt tietää, miten tärkeää asiakkaan "toiveikkuuden" ylläpitäminen on: muutos on mahdollista vain jos on toivoa." Mikko Mäntysaari Viime vuosina on huonoja uutisia riittänyt: ilmastonmuutos, autoritaariset ja valehtelevat poliittiset johtajat, viimeisimpänä maailmanlaajuinen koronaviruspandemia. Monenlaiset riskit ja uhat tuntuvat maailmassa lisääntyvän koko ajan ja helposti tuntuu siltä, että … Jatka lukemista Toivon suuntaan