Rakenteellisen vammaissosiaalityön käytännölle ja tutkimukselle on tarvetta

Vammaiset ihmiset kohtaavat usein syrjintää ja esteitä, joiden juurisyyt kiinnittyvät rakenteisiin. Vammaisiin ihmisiin saatetaan esimerkiksi suhtautua yhtenäisenä ryhmänä, mikä heikentää heidän yksilöllisiä mahdollisuuksiaan toimia ja osallistua. Sen sijaan asenteellisia ja rakenteellisia esteitä purkavilla käytännöillä ja tiedon tuotannolla voidaan edistää vammaisten ihmisten osallisuutta omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Avaamme tekstissämme rakenteellisen vammaissosiaalityön tarvetta sekä käytäntöjen että tutkimuksen näkökulmasta. Tekstimme on … Jatka lukemista Rakenteellisen vammaissosiaalityön käytännölle ja tutkimukselle on tarvetta

Nuorten aikuisten sosiaalityössä on huolta ostopalveluiden runsaasta käytöstä sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta

Sosiaalihuolto on ollut muutoksessa sen järjestämisvastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Aiemmat kuntakohtaiset erot, palvelujen tuottamistavat ja organisaatiokulttuurit [1] ovat tulleet uudella tavalla näkyviksi, kun hyvinvointialueiden toimintatapoja muotoillaan ja alueellisia käytäntöjä yhdenmukaistetaan. Tämä tulee ilmi myös nuorten aikuisten parissa toimivien sosiaalihuollon ammattilaisten näkemyksissä mahdollisuuksistaan tehdä työtään uusissa toimintaympäristöissä. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Nuorten palvelut … Jatka lukemista Nuorten aikuisten sosiaalityössä on huolta ostopalveluiden runsaasta käytöstä sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta

Traumainformoitu sosiaalityö – pyrkimystä ymmärtää yksilön kokonaistilannetta

Voisiko traumainformoitu sosiaalityö tarjota yhden peilauspinnan siihen, mikä systeemien ja organisaatioiden tasolla ei toimi, mikä on ”rikki” ja mihin muutosta tulisi suunnata? Sosiaalityön kentällä on viime vuosina esiintynyt yhä useammin sanapari traumainformoitu tai traumatietoinen sosiaalityö. Se on läpäissyt erilaisia koulutuksia, webinaareja, kehittämishankkeita ja traumainformoitua työotetta käsitteleviä ammattikirjoja on myös julkaistu [1] [2]. Kansainvälisesti on niin … Jatka lukemista Traumainformoitu sosiaalityö – pyrkimystä ymmärtää yksilön kokonaistilannetta

Sosiaalityöntekijöiden työoloja voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalityön tutkimusta ja ydinosaamista!

"Jos halutaan, että sosiaalityöntekijät pysyvät hyvinvoivina työssä, voisi lähtökohdaksi ottaa sen, että ihan jo pelkästään työntekijöiden inhimilliset perustarpeet tulisivat työssä täytetyksi. " Monilla työpaikoilla on varmasti luettu viime viikkoina tarkalla silmällä julkisen alan eläkevakuuttajan, Kevan alkuvuodesta julkaisemaa selvitystä [1], jonka mukaan sosiaalityöntekijät sekä psykologit ovat kivunneet työntekijävajetilaston kärkisijalle. Keskustelu työvoimapulan ratkaisuvaihtoehdoista käykin jälleen kiivaana, sillä helpotusta … Jatka lukemista Sosiaalityöntekijöiden työoloja voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalityön tutkimusta ja ydinosaamista!

Tyttötutkimuksella kohti sukupuolisensitiivistä sosiaalityötä

"Miksi emme tarkastelisi tyttöyttä myös siitä näkökulmasta, miten tyttöihin kohdistuvia normatiivisia odotuksia uudelleen määritellään ja puretaan." Monitieteinen tyttötutkimus tutkii lapsuutta, nuoruutta ja ikää sukupuolinäkökulmasta kiinnittäen huomiota tyttöyden rakentumiseen historiallisissa ja sosiaalisissa prosesseissa [1]. Näin analyyttinen katse kohdistuu tyttöjen eroihin, kulttuurisiin tiloihin ja ikävaiheeseen [2]. Väitän tyttötutkimuksen vahvistavan sukupuolisensitiivisen sosiaalityön käytäntöjä ja tutkimusta. Ensinnäkin tyttöyden merkitykset … Jatka lukemista Tyttötutkimuksella kohti sukupuolisensitiivistä sosiaalityötä